Arjen politiikat-projekti

Arjen politiikat -tutkimusprojekti oli Raha-automaattiyhdistyksen rahoittama, ja se oli toiminnassa 1.3.2005-29.2.2008. Projektin tarkoituksena oli koota tietoa ja suorittaa arviota Jyväskylän Katulähetyksen toiminnasta sekä sen omin silmin (työntekijät, asiakkaat) että yhteistyökumppanien kokemana. Tutkimuksen lähtökohtana oli selvittää, miten Katulähetyksen arjessa kohtaavat asiakkaitten, työntekijöitten hallinnon, julkisen hyvinvointi- ja työllistämissektorin ja muiden asianomaisten tavoitteet, käytännöt ja todellisuuden hahmottamisen tavat.

Tutkimuksen osaongelmat olivat:

1. Minkälaista sosiaalista tukea Katulähetyksen erilaisissa toiminnoissa tarjotaan ja miten asiakkaat kokevat tuen?
2. Miten työntekijät (vakituiset, tukityöllistetyt, vapaaehtoiset) kokevat Katulähetyksen tehtävän ja miten he tätä tehtävää toteuttavat?
3. Minkälaista yhteistyötä Katulähetyksellä on julkisen hyvinvointisektorin kanssa ja miten julkisen hyvinvointisektorin työntekijät tämän yhteistyön kokevat? Minkälaista muuta vuorovaikutusta/yhteistyötä Katulähetyksellä on?

Tutkimusaineiston kokosin pääosin haastattelemalla Katulähetyksen työntekijöitä, asukkaita, tukityöllistettyjä ja yhteistyökumppaneita. Haastatteluja kertyi 94 kappaletta, joista osa oli peräisin vuodelta 2004, jolloin olin mukana Ympäristöministeriön Tuetun asumisen mallien arviointi -projektissa. Tukityöllistetyille tehtiin pienimuotoinen lomakekysely, johon vastasi 71 työllistettyä. Lisäksi kesällä 2006 suoritettiin projektin varoin asumisyksikköjen asukkaille tyytyväisyyskysely.

Laajahkosta tutkimusaineistosta rajasin raportin teemaksi auttamisen ja autetuksi tulemisen.Toisesta laajasta aineistokokonaisuudesta, joka liittyi Katulähetykseen työyhteisönä, järjestin koulutuspäivän Katulähetyksen työntekijöille 25.1.2008 ravintola Priimuksessa. Päivän vetäjänä kanssani toimi Taina Era Jyväskylän ammattikorkeakoulusta.

Auttamisen ja välittämisen jäljillä

Raportissa Auttaminen ja autetuksi tuleminen Jyväskylän Katulähetyksessä hahmottelen auttamista sosiaalisen tuen määritelmän pohjalta. Luen myös päihderajoitukset sosiaalisen tuen piiriin. Muita tuen muotoja ovat toiminnallinen tuki, emotionaalinen tuki, henkinen tuki, arjen hallinnan tuki, aineellinen tuki ja yhteisöllisyys. Nämä tuen muodot liittyvät lähinnä tuettuun asumiseen, joskin nuorisotyössä näkyy myös näitä tuen muotoja. Aineellinen tukeminen tapahtuu Jokapäiväinen leipä -projektin kautta. Toinen auttamisen päälohko on työllistäminen, johon liittyvät omat auttamismenetelmänsä – joskin myös tällä sektorilla voi tunnistaa sosiaalisen tuen muotoja.

Auttamisen lähtökohtana toimivat kristilliset arvot, joiden toteutumisesta työntekijät kertovat tässä raportissa osin kriittisestikin.

Sekä kesällä 2007 suoritetun asukaskyselyn, että oman haastatteluaineistoni pohjalta saattaa vetää johtopäätöksiä melko tyytyväisestä asiakaskunnasta sekä asuttamisen että työllistämisen osalta. Kommentoitavaa ja parannusehdotuksia toki löytyi, mikä on luonnollista. Asukkaiden haastattelupuheesta voi lukea osallistumisesta monenlaiseen auttamistoimintaan – joskin myös halusta pysytellä omissa oloissaan. Eristäytymisen syynä voi olla rankkojen elämänkokemusten tuloksena syntynyt  kyvyttömyys ja epäluottamus avun vastaanottamiseen. Työntekijät ilmoittivat olevansa huolissaan näistä eristäytyvistä.

Neutraalin ”toimistoauttamisen” vastapainona näen Katulähetyksen asiakkaitten lähellä tapahtuvan auttamistoiminnan lähenevän sellaista välittämisen kulttuuria, jonka puutteesta monet sosiaalityön tutkijat ovat huolissaan. Välittämisen kulttuuri on sellaista, josta on puhdistettu epäluottamus, välinpitämättömyys ja mitätöiminen. Sen sijaan se perustuu ihmisen ymmärtämiseen ja kunnioittamiseen ihmisenä.

Raportissa on kerrottu kolmen Katulähetyksen entisen asiakkaan selviytymistarina. Näitä tarinoita löytyisi toki enemmänkin, ja suosittelen, että niitä joku keräisi. Pohdin myös selviytymisen käsitettä. Jokainen selviytyy omista lähtökohdistaan, eikä voida asettaa mitään ulkopuolista normia, johon selviytymistä verrattaisiin.

Kutsumustyötä

Katulähetystyötä pidetään kutsumustyönä. Tämä tekee työstä toisaalta antoisan, toisaalta raskaan. Työntekijät kertoivat kokevansa palkitsevana, jos pystyivät auttamaan yhtäkin asiakasta vaikkapa olemaan päivän selvänä. Työntekijöiden haastatteluissa tuli ilmi myös monenlaisia uhkatekijöitä työssäjaksamiselle. Nämä eivät ole yllätyksiä yleensäkään auttamistyössä; kuitenkin katulähetystyössä on ehkä vielä suurempi riski kuin virallisella auttajasektorilla vetää rajoja asiakkaisiin sekä rajoja työn ja vapaa–ajan välillä. Työntekijät ovat perinteisesti – nykyään harvemmin – nousseet asiakaskunnan keskuudesta, ja tämä on paitsi voimavara myös uhka rajojejn pitämiselle. Joissakin yksiköissä vastaava työntekijä asuu yksikössään, jolloin rajan veto työn ja vapaa-ajan välillä saattaa hämärtyä.

Työntekijät kertoivat haastatteluissa, että he olisivat halunneet panostaa enemmän yksikkönsä kehittämiseen, mutta tähän ei jäänyt tarpeeksi aikaa. Työntekijäresursseja toivottiin enemmän ja ongelmana pidettiin työllistettyjen työntekijöitten vaihtuvuutta sekä asiakastyöhön soveltumattomien työllistettyjen ohjautumista yksiköihin.

Yhteistyökumppanit tyytyväisiä

Haastattelemani yhteistyökumppanit kertoivat olevansa pääosin tyytyväisiä yhteistyön sujumiseen ja arvostavansa Katulähetyksen tekemää työtä. Erityisesti työllistämisen puolella, TE-keskuksessa, kaupungin työllistämistoimessa ja työvoimatoimistossa kehuttiin Katulähetyksen valmiutta työllistää kaikkein vaikeimmin työllistyviä. Myös Katulähetyksen luovuutta erilaisten projektien kehittelyssä arvostettiin. Päihdepalvelusäätiön edustajat pohtivat kolmannen sektorin asemaa palvelujen tuottajana ja näkivät kehityksessä myös uhkatekijöitä. Myös kehittämisideoita asuttamispuolelle esitettiin. Päihdepalvelusäätiön edustajat näkivät myönteistä kehitystä yhteistyössä verrattuna aikaisempiin aikoihin, jolloin näiden kahden erilaisen toimijan välillä oli esiintynyt myös kilpailua. Yhteistyön toivottiin edelleen kehittyvän mm. molemminpuolista tiedotusta lisäämällä.

Katulähetys työyhteisönä

Koko yhdistyksen työilmapiirissä nähtiin hyviä asioita mutta myös aika paljon parannettavaa. Yleisesti ottaen työntekijät kehuivat oman yksikkönsä ilmapiiriä ja kertoivat saavansa sieltä tukea.

Työkavereita kehuttiin mukaviksi ja yhteisöä rennoksi, mutta jotkut olivat kokeneet myös selkään puukottamista. Esiin nostettiin myös näkemys Katulähetyksen työntekijöiden rikkinäisyydestä, ja yhteisöllisyyttä pidettiin jopa ääri-ihmisten yhteisöllisyytenä – mitä tämä sitten tarkoittaakaan.

Tuen saamisen suhteen ongelmana pidettiin yksinäisyyttä: jotkut yksiköitten vastaavat työntekijät kokivat  joutuvansa liian yksin vastuuseen. Tukea etsittiin ja saatiin pienistä piireistä. Oman aktiivisuuden merkitystä tuen saamisessa painotettiin. Joku oli kokenut jääneensä vaille tukea tuodessaan esiin epäkohtia.

Palautteen saamisen suhteen vastaukset jakautuivat: jotkut olivat tyytyväisiä saamaansa sekä positiiviseen että kriittiseen palautteeseen, toiset eivät olleet palautetta saaneet.

Erilaisten kokousten merkityksestä ja toimivuudesta esitettiin paljon mielipiteitä. Epäiltiin, onko tehdyillä päätöksillä merkitystä käytännössä. Tärkeänä pidettiin työkavereiden tapaamista erilaissa kokouksissa. Kokouksiin, ennen kaikkea johtoryhmään, toivottiin enemmän jämäkkyyttä.

Työyhteisöä pidettiin harvinaisen avoimena, mutta jotkut näkivät, että tämä avoimuus meni joskus liian pitkälle yksityisasioiden levitessä kaikkien tietoon. Kuitenkin myös kuppikuntia ja kateellisuutta, näitä avoimuuteen kuulumattomia ilmiöitä, nähtiin olevan. Toivottiin, että silloin kun keskustellaan jotain henkilöä koskettavista asioista, asianomainen otettaisiin aina keskusteluun mukaan. Erään työntekijän mukaan vahvat persoonat, jotka tarkoittavat ”hyviä uskovia”, uskaltavat tuoda eniten esiin mielipiteitään.

Yhdistyksen johtajuus sai eniten miinusta rajojen pitämisessä ja eniten plussaa Katulähetyksen kehittämisessä ja kokonaisuuden hallinnassa sekä persoonaa koskien.

Ulla Kosonen
Tutkija